perjantai 17. huhtikuuta 2015

Oriflame kasvohoito-ilta

Alkuvuoden häämessuilta tarttui mukaan ilmainen Oriflame-ilta kolmen ystäväni kanssa, jota eilen pääsimme viettämään yhdessä toisen morsiamen ja hänen ystävänsä kanssa. Mukanani olivat kaaso I, hyvä ystäväni sekä äitini. 

Paikalla oli kaksi esittelijää, jotka lämpimästi toivottivat meidät tervetulleeksi kasvohoito-iltaan. Aloitimme meikkien poistolla, josta jatkoimme kasvonaamioihin. Itse sain kokeiltavaksi Love Nature Peel-off mask:n, joka oli sekaiholleni sopiva ja kirkasti ihoani selkeästi kertaheitolla! Hauskaa tässä tuotteessa oli myös sen kuoriminen kasvoilta, aivan kun olisi luonut nahkansa uudelleen :D Maski löytyy täältä! 
Naamion vaikutus viimeisteltiin kasvovedellä, seerumeilla sekä rasvoilla!



Puhdistuksen jälkeen kahvittelun lomassa meille esiteltiin myös meikkejä ja saimme osaa kokeillakin. Siinähän sitten loppujen lopuksi syntyi ihan iltameikki, joka osoittautui loppuillan suunnitelmia ajatellen erittäin hyödylliseksi. Ihastuin ehdottomasti tänään ilmestyvään huulipunakynä-uutuuteen ja suosittelen muillekkin eilisen kokeilun pohjalta! :) Huulipuna on todella kevyt huulilla, levittyy helposti sekä pysyykin melko pitkään, eikä hintaa ollut kuin 6,90€! Huulipunan löydät täältä!


Lähtiessämme mukaan tarttui hyviä ihonhoito- ja meikkausvinkkejä sekä tilaus huulipunakynistä ja kasvonaamioista. Kiitos ihanille ihmisille, jotka lähtivät mukaani ja tietysti Orifalmen tiimille hyvin järjestetystä illasta! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti