keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kutsut - Check! ✓

Suuri työ on nyt saavutettu välietappiin ja kutsut on tilattu painosta Vistaprintiltä. Teimme oman suunnitelman kutsulle, emmekä käyttäneet Vistan omia malleja, vaikka sieltä upeita vaihtoehtoja löytyykin. Vistaprintin omasta mallistosta suosikkejamme olivat ehdottomasti seuraavat vaihtoehdot:




Näiden tyylistä voikin sitten ehkä jotain päätellä painoon lähteneestä mallista, mutta lopullisen suunnitelmamme paljastan vasta, kun kutsumme ovat päässeet perille, eli toukokuun aikana ;) Päätimme kuitenkin tilata kutsut jo hyvissä ajoin, sillä ne vaativat vielä hieman "jatkojalostusta" askartelutuokiossa, joka on sovittu maaliskuulle. Kutsujen pitäisi saapua postiin tammikuun lopulla, joten kuukauden verran olemme niiden kanssa ns. etuajassa, emme siis kovinkaan paljoa! 

Kutsujen mallia ja muotoilua suunnittelimme Canvalla, josta enemmän täällä. Lopullisen ladattavan version teimme kuitenkin Paint.net:llä, jotta saimme resoluutiot kohdilleen ja kutsut täysin Vistaprintin ohjeiden mukaiseksi. Olisi ollut ikävä tilata kymmeniä kutsuja ja niiden saapuessa huomata ettei tarkistettu ohjeita.. No toivotaan, että tekemällämme mallilla tulee täydelliset kutsut, yritetty ainakin on ja hermojakin ehkä hieman kiristelty sen suhteen! :D 

Kaiken päälle, tilatessamme Vistaprintiltä saimme -25% alennuksen kun tilasimme alekoodin avulla ja vielä valkoiset kirjekuoret kaupan päälle! Hintaa ei siis tullut kuin 1.10 €/kutsu+kirjekuori! Mielestämme päästiin aika halvalla eikä jatkojalostukseen mene rahaa juuri ollenkaan... No ehkä pari euroa ;)

Nyt ajattelinkin ostaa seuraavaksi jo postimerkit talteen, sillä hinnat kallistuvat helmikuussa jälleen! Säästö se on pienikin säästö, eikö?! Päädyimme (ainakin toistaiseksi) perinteisiin Tahdon-postimerkkeihin (1lk.) ja vaihtoehtona meillä oli (tai on tietty edelleen, mieli voi muuttua :D) Elämän kevät (2 lk.) tai Kultajoutsen (1 lk.)



Onko teillä kanssamorsiot väliä, millainen postimerkki kutsunne vie perille?

Ihanaa pakkasviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Ensin en ajatellut postimerkkejä lainkaan, kunhan on jotkut. Sitten aloin seurata hääblogeja ja kriiseilin, että merkkien täytyy sopia tyyliin! Nyt tuumin, että katsotaan. Rehellisesti sanottuna, en ole kiinnittänyt pätkäälään huomiota, millaisen postimerkin kanssa olen saanut jääkutsuja. Joten stressiä en niistä ainakaan aio ottaa! Katsoo fiiliksen ja saatavuuden mukaan, millaiset merkit tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän niitä stressiin asti kannata miettiä :) Itselle tärkeintä olisi se, että kokonaisuus täyttyy, jää nähtäväksi kuuluvatko postimerkit sitten tähän "kokonaisuuteen" :D

      Poista
  2. Ohoh, tuolta Vistaprintiltä näköjään löytyy jopa täysin samaa sisältöä kuin Wedding Paper Divasilta! :o Aika upeitakin juttuja kyllä siis. Jotenkin mun ajatukseni Vistaprintin valmiista malleista oli jotain 90-luvun Wordin Wordart-tekstien luokkaa... :D

    Mekin todennäköisesti päädytään kuitenkin suunnittelemaan itse (tai siis mun siskoni toteuttaa mun ideoiden pohjalta :D) ja painattamaan jossakin, koska ollaan sen verran hipstereitä, ettei haluta kellään olevan ihan samanlaisia kutsuja kuin meillä. Mikä antikliimaksi oliskaan, jos olis tilannut esim. tuolta Vistaprintiltä valmiilla pohjalla ja joku vieras olisikin aiemminkin saanut samanlaisen kutsun joltakulta! :D

    Postimerkkien pitää olla nätit ja tällä hetkellä just nuo Kultajoutsenet olis se meidän juttu. Pitänee mennä hamstraamaan niitä nyt kun niitä varmasti vielä saa ja ennen kuin hinnat nousee! (En muuten tiennyt tulevista hinnankorotuksista, joten thanks for the info!)

    Menipäs avautumiseksi tää kommentti... Jatketaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli vähän samat fiilikset kutsujen suunnittelun kanssa + haluttiin ehdottomasti meidän oma logo mukaan kutsuihin, niinkuin kaikkiin muihinkin paperituotteisiin :)

      Mä tykästyin myös noihin kultajoutseniin nyt myös enemmän kun niitä luonnossa näin kaupan kassajonolla ollessani. Täytyy vielä pohtia mitkä sitä sitten loppujen lopuksi ostaa, jokatapauksessa ennen hintojen nousua eli 15.2.!

      Poista