maanantai 19. syyskuuta 2016

Juomien menekki

Häät ovat onnellisesti olleet jo puolitoistakuukautta sitten ja ilmeisesti tässä on eletty sellaisessa häähumussa ja arjen kiireessä (jälleen...), että päivittely on jäänyt sikseen.

No jatketaan siitä, mihin jäätiin eli alkoholitarjoilusta. Tämä aihe oli itselleni sellainen, mikä pitkään mietitytti ja monien laskelmien ja excel taulukoiden jälkeen jonkinlaiseen tulokseenkin päädyttiin miehen kanssa. Juomien haun kanssa teimme niin, että alkoholittomat ostimme Suomesta ja alkoholilliset juomat ostimme etelännaapurista Virosta.

Kokonaisuudessaan juomien ostomäärät ja menekki oli seuraavaa:


Eli kaiken kaikkiaan todella onnistuneet juomahankinnat! Erityisesti valinnoistamme voimme suositella tuota punaviiniä, jota jäikin ruhtinaallisesti vielä syksyn pimeneviin iltoihin nautittavaksi.

Hyvin mahtui koko alkoholilasti VW Jettaan ja vielä jäi suunnilleen 100 kg varaakin! :D

Tälläista tällä kertaa, Ihanaa syksyä kaikille! :)

torstai 9. kesäkuuta 2016

Alkoholitarjoilua

Nyt kun hääasiat alkavat olla lähes päivittäin mielessä, on mieleen tullut myös niitä asioita, joita ei ehkä ihan heti hääsuunnitteluinnostuksessa tule mieleen. Ei sillä, ettemmekö olisi ajatelleet alkoholitarjoilua lainkaan etukäteen mutta lähipäivinä se on vaatinut myös hieman tarkempaa paneutumista asiaan.

Lähtökohtaisesti suunnittelimme hankkivamme viinit, ruoka-avecit sekä iltajuomaa. Viineistä on mietittynä nyt muutamia vaihtoehtoja mutta pienimuotoiset maistiaiset on varmaankin vielä järjestettävä. Tykkäämme kevyistä viineistä, jotka sopivat niin seurusteluun kuin ruuankin kanssa. Lisäksi on pelkkää plussaa jos ne maistuvat meille niin, että mahdolliset ylimääräiset pullotkin kelpaavat myöhemmin juoduiksi. Apuna viinimietinnöissä käytimme muita blogeja, alkon nettisivuja sekä viiniopas -mobiilisovellusta.

Kahviavecin kanssa minulla lyökin sitten totaalisen tyhjää, joten jätän sen pohdiskelun sulholle. On tietty mullakin jonkinlainen käsitys hyvistä konjakeista yms. mutta ei niin suurta intoa niihin. Sulholle tämä työnjako käy kuitenkin ilmeisen hyvin :) Mietoja haemme Tallinnasta kesän aikana, ja niiden suhteen määrät ja lajikkeet varmasti tarkentuvat tässä alkukesästä. Jostakin olemme lukeneet, että noin kuusi tölkkiä juhlijaa kohti on hyvä määrä, mutta täytyy sanoa että todella vaikea arvioida! Lukemani perusteella jotkut ovat varanneet jopa 12 tölkkiä naamaa kohden - sekin kuullostaa kyllä hurjalle! Toki eivät ainakaan loppuisi kesken :D

Yksi asia mikä on kuitenkin hyvä muistaa, kun järjestetään juhlia paikassa jossa ei ole A-oikeuksia ja joissa tarjoillaan alkoholia, nimittäin ilmoitus alkoholitarjoilusta. Epäilen, että harvoihin juhliin poliisit tulevat kyselemään lappua, mutta sellainenkin riski on olemassa. Erityisesti sellaisissa tapauksissa, jos esimerkiksi joku soittaa poliisit liian kovan metelin takia tarkistamaan tilanteen tai juhlissa sattuisikin jotain mikä vaatii viranomaisten paikalletulon (vaikka eihän kukaan sellaista toivo!). Ja onhan tietty niitäkin ihmisiä, jotka ihan kiusallaan soittavat poliiseja käymään joka paikassa... Ja olen sellaistakin kuullut, että jotkut juhlapaikan omistajat vaativat juhlan järjestäjiä luvan hankkimaan yhtenä vuokran ehtona.



No anyways, lomakkeen voi täyttää täällä helposti. Ilmoitus kustantaa 16 €, mutta on pieni hinta siihen nähden mitä mahdollisista sakoista joutuisi maksamaan tai ylipäätään pienestä jännityksestä takamuksessa. Nyt se on ainakin osaltamme hoidettu ja lappu tulostetaan ja otetaan mukaan juhlapaikalle hääpäivänä. Ihanaa kun saa tämmöisiäkin asioita hoidettua tässä arjen kiireessä :)


Ihanaa loppuviikkoa kaikille! 

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kaasojen pukeutuminen - Check ✓

Tänään tapasimme kaasojen kanssa kaupungilla, tarkoituksena saada jonkinlainen ajatus heidän pukeutumisestaan hääpäivänämme. Kaasoja varmaan hirvitti ajatus siitä, että meillä ei ollut mitään valmista suunnitelmaa siitä, mitä lähdemme etsimään. Ainoa toiveemme (tai toiveeni, luultavasti sulholle ei tällä asialla olisi kauheasti merkitystä..) oli, että mekot olisivat yhtenäiset. Vaihtoehtoja yhtenäisyyteen oli monia.

1) Mekot voisivat olla erilaiset leikkauksiltaan, mutta saman väriset. Värikriteerejä meillä ei ollut muutakun, että ei täysin valkoista mekkoa ja jos joku muu kuin musta löytyy niin se on aina plussaa :)

2) Samaa värimaailmaa olevat mekot, esimerkiksi pastellinsävyiset.

3) Eri väriset mekot, mutta samanlaiset leikkaukset. Tähän riittäisi, että löydämme mekot, joista molemmat pitävät ja joista löytyy molemmille mieluinen väri/kuviovaihtoehto

Loppujen lopuksi kaasot yllättivät minut täysin! Olimme kiertäneet Halosen, Aleksi13, Lindexin, JC:n ja Vilan, kun astuimme BikBokiin. Siinä ovella sitten molemmat totesivat, että heillä on tuo mekko, joka on mallinuken päällä. SIIS MOLEMMILLA SAMA MEKKO!

No molemmat olivat sen ostaneet kaappiin juhlamekoksi, eikä niitä oltu vielä ehditty missään korkkaamaan ja kaiken lisäksi mekot ovat upeat! Kaasoilla on siis samanväriset mekot, samaa leikkausta, mutta hieman eri kuviolla. Pisteenä iin päälle, kaasot ovat vielä omin päin ne ostelleet eli niiden täytyy olla mieluisatkin! Huippua!

Tässä maistiainen kaason I mekosta ;)


Lisäksi kahvitellessamme saimme mietittyä vähän hiusjuttuja ja kaasojen kukkakoristeita eteenpäin :) Ihanaa kun saa asioita eteenpäin ja samalla saa keskityttyä ihan muihin kuin arjen asioihin.

Kaasot I ja P, ootte ♥

torstai 5. toukokuuta 2016

Meidän kutsut!

Nyt ovat kutsut löytäneet vieraidemme käsiin ja uskallan julkaista täälläkin upean aikaansaannoksemme. Kutsut suunnittelimme siis itse Canvalla, mutta teimme kuvankäsittelyohjelmalla paremman resoluution omaavan version. Halusimme, että kutsut ovat niin ulkonäöltään kuin teksteiltäänkin meidän näköiset, mutta myös selkeät. Toivottavasti onnistuimme muidenkin mielestä sen suhteen.

Suunnitellut kutsut tilasimme Vistaprintiltä, jota voin ehdottomasti suositella jokaiselle! Mitään ongelmia ei ollut, toimitus oli nopea ja printtijälki hyvää! Ainoa asia mikä mietitytti oli juurikin tuo resoluutio, mutta kun teimme Vistaprintin ohjeen mukaisesti niin ei jäänyt epäilystäkään että kutsustamme tulisi rakeinen tai suttuinen :)

Kutsujen saapumisen jälkeen askartelutalkoissa lisäsimme leikkaa-liimaa meiningillä pitsit reunoihin tuomaan tekstuuria. Suurin homma olikin juuri noissa pitsien kanssa näpertämässä! Tähän urakkaan ryhtyi upea askartelutiimi, joka koostui perheenjäsenistä, kaasoista ja hyvästä ystävästäni. Ilman apua olisin varmaan luovuttanut ensimmäisten kymmenen kutsun jälkeen..

Loppujen lopuksi, kaiken hienosäädön jälkeen kutsuista tuli U P E A T ja ollaan niin tyytyväisiä lopputulokseen, vaikka tulos ei mikään maailman omaperäisin nykyään enää ollutkaan.





keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Hääpäivän kengät

Pitkästä aikaa heipparallaa :) Kuten viimeksikin jo kerroin niin kouluhommat painaa tiukasti päälle ja huonosti olen tänne ehtinyt päivittää häiden suunnittelun edistymistä vaikka onhan sitä edistytty ja nyt alkaa tuntua siltä että pianhan me jo juhlitaan!

Hääpäivän kengät on nyt siis valittu, hankittu, sovitettu ja imuroidessa koeajettu. Kengät ovat yksinkertaiset, valkoiset ja kauniit - juuri sellaiset kuin ajattelinkin (heti Parikkojen haaveilun jälkeen..). Kengillä sellaisenaan ei välttämättä ole kovasti itselläni jatkokäyttöä, joten halusin kenkien olevan edulliset ja toisaalta helpot myydä eteenpäin. Tässäpä ne siis ovat:



Kengät ovat siis Zalandolta tilatut ja vastasivat todella hyvin kokoaan. Hintaa näille ei tullut kuin 19,90€, mistä olen erittäin tyytyväinen sillä budjetti alitettiin hyvin muutamalla kympillä. Korkoa kengissä on noin 7 cm, joten juuri passelit minun korkkaritottumuksiini! 

Löytyivätkö nämä sitten onnellisesti ekalla yrityksellä? Ei. Aikaisemmin olin käynyt läpi Kookengän, Kenkärepon, Halosen ja perinteiset tavaratalot ja näistä ehdottomasti voin suositella katsastamaan Zalandon lisäksi Halosen valikoiman! Todella paljon häihin sopivia kenkiä tarjolla, joista ikävä kyllä mikään kokeilemistani ei sopinut jalkaani tarpeeksi hyvin. Sen sijaan juhlapukuliikkeissä käydessäni, heidän valikoimansa oli mielestäni todella suppea. 

Jokatapauksessa, olen niin tyytyväinen näihin kenkiin! Muutamat imuroinnit ovat jo takana ja täytyy sanoa, että kengät tuntuvat erittäin hyvältä jalkaan. Ainoa mikä mietityttää, on pitkään paikallaan seisominen, sillä siihen on vähemmän tottunut koroilla. Nyt eikun seisoskelemaan! :D 

Onnea kaikille kenkäetsintöihin!

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Lasten huomioiminen hääjuhlassa?

Kutsuttavien lista alkaa näyttää suht valmiilta ja huomiomme kiinnittyikin erikoiseen seikkaan, nimittäin kutsuttavien lasten (0-13 vuotiaat) määrä on jopa 15! Näistä neljä on 0-8 kk vanhoja eli ihan pienenpieniä juhlijoitakin saamme toivottavasti mukaan, ainakin osan heistä. Miten nämä kaikki pienet tulee sitten huomioida? 

Tässäpä pienimuotoista ja todennäköisesti täydentyvää listaa huomioitavista asioista:

- Juhlatilassa syöttötuolien määrä? - Meillä juhlatilalla on kolme syöttötuolia, jotka todennäköisesti tulevat riittämään, sillä aivan pienet eivät niissä vielä istu
- Istumapaikat? Pienten lasten perheet kannattaa sijoittaa niin, että liikkuminen on helppoa sinne ja takaisin. Me ajattelimme pienimpien lasten perheet sijoittaa mahdollisimman lähelle pöytien päätyjä.
- Vaipanvaihtomahdollisuus? - Juhlatilassamme on yksi suurempi WC, jossa vaipanvaihto onnistuu helpommin. Mielessä on myös oma vessakori näille perheen pienimmille, saa nähdä tuleeko toteutetuksi..
- Lasten ruuat? Meillä normaaliruokavalioiset lapset saavat syödä sitä mitä aikuisetkin. Jos lapsella on kovin rajoittuneet mieltymykset tai jos kyseessä on vielä vauva, vanhemmat osaavat ruokaan varmasti varautua.
- Rauhallinen imetystila? - Järjestyy!
- Mikro ruuanlämmitykseen? - Epäilen, että tämän ikäisiä lapsia ei ole meille tulossa, mutta yritetään muistaa tarkistaa tämä!
- Paikka vaunuille? - Ulkona sisääntulon vieressä on hyvin tilaa useammillekin vaunuille
- Leikkiikäisille puuhaa? - Askatelin wordillä ja paintilla tänään puuhavihkot lapsille. Niissä erilaisia tehtäviä, kuten väritystä, sanaruudukkoa, "etsi eroavaisuudet"-tehtävä  jne. :)


Tuleeko teille mieleen vielä jotakin, mikä pitäisi ehdottomasti huomioida lasten osalta hääsuunnittelussa? 

Toivottavasti tästä listauksesta on myös apua joillekkin lapsellisiin häiden järjestämiseen! :)

Kuva täältä!





keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kutsut - Check! ✓

Suuri työ on nyt saavutettu välietappiin ja kutsut on tilattu painosta Vistaprintiltä. Teimme oman suunnitelman kutsulle, emmekä käyttäneet Vistan omia malleja, vaikka sieltä upeita vaihtoehtoja löytyykin. Vistaprintin omasta mallistosta suosikkejamme olivat ehdottomasti seuraavat vaihtoehdot:




Näiden tyylistä voikin sitten ehkä jotain päätellä painoon lähteneestä mallista, mutta lopullisen suunnitelmamme paljastan vasta, kun kutsumme ovat päässeet perille, eli toukokuun aikana ;) Päätimme kuitenkin tilata kutsut jo hyvissä ajoin, sillä ne vaativat vielä hieman "jatkojalostusta" askartelutuokiossa, joka on sovittu maaliskuulle. Kutsujen pitäisi saapua postiin tammikuun lopulla, joten kuukauden verran olemme niiden kanssa ns. etuajassa, emme siis kovinkaan paljoa! 

Kutsujen mallia ja muotoilua suunnittelimme Canvalla, josta enemmän täällä. Lopullisen ladattavan version teimme kuitenkin Paint.net:llä, jotta saimme resoluutiot kohdilleen ja kutsut täysin Vistaprintin ohjeiden mukaiseksi. Olisi ollut ikävä tilata kymmeniä kutsuja ja niiden saapuessa huomata ettei tarkistettu ohjeita.. No toivotaan, että tekemällämme mallilla tulee täydelliset kutsut, yritetty ainakin on ja hermojakin ehkä hieman kiristelty sen suhteen! :D 

Kaiken päälle, tilatessamme Vistaprintiltä saimme -25% alennuksen kun tilasimme alekoodin avulla ja vielä valkoiset kirjekuoret kaupan päälle! Hintaa ei siis tullut kuin 1.10 €/kutsu+kirjekuori! Mielestämme päästiin aika halvalla eikä jatkojalostukseen mene rahaa juuri ollenkaan... No ehkä pari euroa ;)

Nyt ajattelinkin ostaa seuraavaksi jo postimerkit talteen, sillä hinnat kallistuvat helmikuussa jälleen! Säästö se on pienikin säästö, eikö?! Päädyimme (ainakin toistaiseksi) perinteisiin Tahdon-postimerkkeihin (1lk.) ja vaihtoehtona meillä oli (tai on tietty edelleen, mieli voi muuttua :D) Elämän kevät (2 lk.) tai Kultajoutsen (1 lk.)



Onko teillä kanssamorsiot väliä, millainen postimerkki kutsunne vie perille?

Ihanaa pakkasviikkoa!