sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Juhlapaikka varattu!!

Pitkän tauon jälkeen täällä taas. Joulukuuhun mahtui niin paljon tenttejä, reissaamista ja sukulointia, että blogin kirjoittaminen jäi tyystin. Toisekseen joulukuussa ei tapahtunut oikein mitään hääsuunnittelun kannalta. Odottelimme ja odottelimme, että vuosi vaihtuisi ja saisimme tehdä juhlapaikkavarauksen.

Nyt se on kuitenkin varmaa. Me juhlimme häitämme 6.8.2016 Einon Pirtissä Oriveden Eräjärvellä. JESJESJEE!

Teimme varauksen uudenvuodenyönä, samantien kun varaus vuodelle 2016 oli mahdollista. Ja hyvä niin, sillä kuulimme, että moni pari olikin laittanut heti viestiä ja jollekkin päivälle oli tullut jopa kolme halukasta hääparia! On kuitenkin aika yllättävää, että seuraavan vuoden kesän hääpäivät tuntuvat menevän todella hätäseen näinkin aikaisin. No, onneksi me saimme haluamamme päivän ja nyt kaikki on konkreettisempaa.

Einon pirtti oli selkeä valintamme siellä vierailtuamme. Olin itse käynyt paikalla jo ennestään toisissa juhlissa, mutta sulholle paikka oli uusi tuttavuus. Sijainti on hiekkatien varressa Eräjärvellä, lyhyen matkan päässä päätiestä ja tie hyväkuntoinen ajaa. Tilaa ja astiastoa on 140 henkilölle ja pääsaliin mahtuu noin 100 ihmistä, mikä tulee todennäköisesti riittämään meille ruokailutilaksi. Vieressä on toinen pienempi sali, johon mahtuisi syömään loput 40 vierasta. Keittiö on Einon Pirtillä melko pieni, ja juhlat vaativatkin ehdottomasti pitopalvelun sillä tilaa ruuanlaitolle ei juurikaan ole. Kuitenkin kaikki tarvittava, kuten teollisuustiskikone, suuri kahvinkeitin ja kylmätilat löytyvät,
Pihapiirissä on lisäksi juhlatalo, minne ajattelimme majoittaa kaasomme ja bestmanin sekä todennäköisesti vanhempamme ja sisaruksemme. Juhlatalon vuokra sisältyi juhlanavetan hintaan, mikä mahdollistaa tämän järjestelyn. Yöpymismahdollisuus on hyvä myös sen vuoksi, että häitä seuraavana aamuna on kiva syödä brunssia ja siivota juhlatila yhdessä. Pihassa on kaiken tämän lisäksi vanha viljasiilo, missä on hääparille ihana pyöreä sviitti! Muille mahdollisille yöpyjille on pihassa aittayöpymismahdollisuus, joten kaukaa tuleville vieraillekkin järjestyy mahdollisuus yöpymiseen.

Lähde: http://www.mokkihaku.fi

Kaiken kaikkiaan Einon Pirtti oli ehdottomasti meidän ykkösvalinta, emmekä muita juhlatiloja sitten käyneet paikan päällä edes katsomassa. Lisää tietoa Einon pirtistä ja kuvia löytyy täältä.





5 kommenttia:

  1. Upean näköinen ja tunnelmallisen oloinen juhlapaikka, onnea varauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janina! :) Kyllähän sitä uudenvuodenyö jännättiinkin että menikö läpi!

      Poista
  2. Hei mahtavaa, teillä on näköjään sama juhlapaikka kuin meillä! :) Hirmuiseen suosioon on tuo Einon Pirtti näköjään noussut parissa vuodessa. Vielä kun löytyisi enemmän siellä juhlivia bloggaajia niin pääsisi paremmin kurkistelemaan erilaisia koristevaihtoehtoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Sape! :) Orivedellä on todella vähän juhlapaikkavaihtoehtoja ja Einon pirtti on siitä ihana, että siellä on jo valmiiksi tosi tunnelmalliset tilat. Tykkäsin myös siitä, että kynttilöitä saa polttaa ja parruissa jo valmiiksi roikkuvat lyhdytkin ovat hienot!

      Poista
  3. Meillä oli myös Einon pirtti yhtenä vaihtoehtona, näytti erittäin tunnelmalliselta kuvien ja esittelyvideoiden perusteella. Sijainnin vuoksi päädyimme kuitenkin toiseen paikkaan. Terv. myös kesän 2016 morsian :)

    VastaaPoista